perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maybe Miracle

PERUSTIEDOT

Maybe Miracle
Paint-tamma, sk 155 cm
Syntynyt 20.12.2011 (kuollessaan 31v)

Omistaja Oresama VRL-02753, kasvattaja LG Center (evm)
Lännenratsastuspainotus
Meriitit: WRJ-II (4/14)

Maybe Miracle menehtyi 31.3.2017 vanhuuteen 31-vuotiaana.

KUVAGALLERIA

 

© shi-stock / DA.

LUONTEESTA

Maybe Miracle eli Mira tuli tilausvarsana Brisesiin siitostammaksi. Se olikin kuitenkin niin kiltti, että omistajien lapset ryhtyivät ratsastelemaan sillä sen vartuttua. Kun siitä tuli aikuinen, huomattiin, että se oli paitsi kiltti, myös kyvykäs, ja niin Mirasta tuli kilpahevonen. Sen menestyttyä huikeasti se kuitenkin palasi kotiin ja on nyt lasten ponina ja isännän apuna tilan töissä.
Miraa on helppo hoitaa. Se on myös sosiaalinen, jutusteleva hevonen, joten lapset rakastavat sitä. Tamma onkin aina Brisesin tilalla ollut naapurin lasten hoitohevonen ja omien lasten harjoitteluponi. Se ei sävähdä, vaikka pienet kädet hinkkaisivat vahingossa harjaa sen kylkeä vasten vastakarvaankin. Kavionsa se nostaa, vaikka pieni käsi kuinka heikosti pyytäisi, ja pitää itse ylhäällä. Puhdistuksen jälkeen se laskee jalkansa varovaisesti, ettei tallaisi kenenkään päälle. Satulointi on myös helppoa, ja suitsinta.
Aikuisten kanssa Mira on vähän rennompi ja roisimpi, mutta edelleen hyvin rauhallinen ja miellyttävä. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa tamma käyttäytyy kunnolla.
Aluksi Mirasta piti tulla pelkkä harjoitusponi lapsille, ja lasten kanssa köpöttelystä se pitääkin yhä. Se tottelee mielellään epäselviäkin apuja, ja sen askel on kissamaisen pehmeä. Päänsä Mira pitää alhaalla ja korvansa rennossa, ystävällisessä höröasennossa. Kuka tahansa uskaltaa ratsastaa Miralla.
Lännenratsastusharjoituksissa, lajista riippumatta, toimii Mira aina rauhallisesti ja odottaa käskyjä. Se tuntee eron ratsastajien välillä, eikä hötkyile jokaisen ratsastajan tahattoman liikkeen mukaan, jos selässä on asiantunteva ihminen. Se osaa odottaa kunnon käskyä. Tämä tekee Mirasta lyömättömän etenkin trailissa ja pleasuressa.
Mira toimii myös maastohevosena. Se on parhaimmillaan pitkillä, rauhallisilla vaelluksilla. Mikäli haluaa itselleen kaverin lyhyelle, rankalle, nopeatahtiselle lenkille metsään, kannattaa kuitenkin valita joku muu hevonen. Mira toimisi varmasti hyvin, mutta ei nauttisi olostaan.
Nuorena Mira on kisahevonen. Se ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän asemaansa, vaan suoritti ratsastusrutiiniaan samalla tavalla niin kisoissa kuin kotonakin. Mira ei myöskään stressannut matkustamisesta, hälinästä tai suuremmista elämänmuutoksista, kuten varsoistaan, joita se hoiti lempeästi.

SUVUSTA

Oblivion
paint, 156cm, evm.
Silent Whistle
paint, 157cm, evm.
Take It Easy
paint, 154cm, evm.
Silent Seasong
paint, 158cm, evm.
Obiviously
paint, 154cm, evm.
Loudly Please
paint, 152cm, evm.
Okay SUN
paint, 161cm, evm.
Maybe Miranda
paint, 154cm, evm.
Not Really
paint, 155cm, evm.
Sweet Lies
paint, 153cm, evm.
Not You
paint, 160cm, evm
Maybe Madness
paint, 156cm, evm.
LG Ali
paint, 156cm, evm.
Maybe Starship
paint, 156cm, evm
Ihana vaalea, herasilmäinen Oblivion on 1900-luvun loppupuolen tunnetuimpia kilpa- ja siitosoreja. Sillä oli vuonna 2000 laskettuna 197 varsaa, tasan 80 sijoitusta western trailista ja pleasuresta yhteenlaskettuna, näyttelyistä muotovalioon ja championiin vaadittavat SERTit sekä muutama hyvä tulos suunnistuskilpailuista. Oblivion on 156cm korkea ja hyvänluonteinen. Se asuu LG Centerissä ja viettää eläkepäiviään. Se täytti 29 vuotta vuonna 2012.
157cm kullanvaaleaa, kilttiä oria - sehän on Silent Whistle. Vaikka ratsu on kuollut jo vuosikausia sitten, siitä on tarjolla käsittämätön määrä tietoa. Sen lisäksi että se toimi menestyvänä kilparatsuna ja myöhemmin astui kolmisenkymmentä tammaa, se oli kirjailijaisäntänsä rakastettu lemmikki. Silent Whistlen pohjalta isäntä John Newton rakensi kirjansa Silent Whistle (1987, evm.) päähenkilön, joka oli tietenkin ori nimeltään Silent Whistle. Ori oli kuuluisa ennen kirjaakin, mutta kirjan myötä sen nimi tunnetaan ympäri maailman.
Take It Easy otti nimensä mukaan vähän lunkimmin. Se oli kiltti hevonen, ja oikein hyvin koulutettu, mutta meni jotenkin lukkoon kilpailuissa, vaikka kotona suoriutuikin tehtävistään mallikelpoisesti. Siksi muutamat kilpailutulokset eivät ole hyviä, vaikka orilla oli selkeästi kykyjä. Tolisten puuttuessa ratsusta ei tullut siitosoria, mutta sillä astutettiin kahdeksan kasvattajan omaa tammaa, ja varsoista tuli menestyneitä - paraatiesimerkkeinä Silent Whistle ja Take a Twister.
Kotitilallaan arkisessa työssä puurtanut Silent Seasong ostettiin alun perin isäntänsä tyttären hevoseksi, mutta tätäpä eivät kiinnostaneet ratsastusretket. Seasong aiottiin lopettaa, mutta onneksi sitä kokeiltiin ensin tilan töissä, ja tammastahan tuli aivan mahtava apuri jokapäiväisessä elämässä. Kärsivällisenä mutta tarvittaessa räjähtävän nopeana tapauksena se päihitti kätevyydessä jopa pienemmät ja ketterämmät hevoset. Silent Seasing astutettiin toivoen varsasta samanlaista puurtajaa, mutta kun varsa myytiin pois, siitä tulikin legenda ja se nosti emänsäkin tavallisen arkityön jalustalle siitä itsestään kirjoitetussa kirjassa Silent Whistle.
Obiviously oli jonkinasteinen julkkishevonen kotikonnuillaan, mutta suuri maailma ei ole siitä kuullut säästeliään kilpailutuksen vuoksi. Tamma nimittäin kävi voittamassa kisan silloin, toisen tällöin. Sen sijoitusprosentti on sata trailissa ja western ridingissa. Vaikka se päihitti lähialueiden hevosia mennen tullen, sitä ei haluttu viedä suurempiin kilpailuihin jottei se joutuisi olemaan kauaa poissa kotoaan. Abiviously kuoli siis vanhuuteen 27-vuotiaana, kahden varsan ylpeänä emänä, ja kykyihinsä nähden aivan liian tuntemattomana.
Riehakas ja reteä ori Loudly Please oli varsinainen lukkoseppä, vitsiniekka ja isäntänsä mukaan myös murheenkryyni. Vaikka se oli kiltti, se aiheutti närkästystä ja naureskelua karatessaan karsinoistaan ja aitauksistaan melkein päivittäin. Riimuistaankin se onnistui luikertelemaan jotenkin jättäen kaikki sitomistarvikkeensa aina ehjiksi. Ori oli kyvykäs ratsu, mutta isäntä jätti sen vastuullisena ihmisenä ilmoittamatta kilpailuihin jottei se päästäisi itseään kilpapaikalla vapauteen ja vaeltaisi minne sattuu. Loudlyä käytettiin siitokseenkin ensin varovaisesti peläten että varsat perivät sen omituisuuden, mutta kun varsat olivat hyviä perushevosia, oria alettiin käyttää enemmän.
Sunny Side Ranchin ilo ja ylpeys Okay SUN oli 161cm korkea kilpatamma. Se oli iloinen, rohkea ja miellyttävä tapaus, ja nätti katsellakin. Vaikka tammalle ei koskaan anottukaan arvonimiä tai laatuarvostelupalkintoja, sillä oli sellaisiin vaadittavat kilpailu- ja jälkeläisnäytöt kyllä kunnossa. Okay SUN kuitenkin kuoli jo 17-vuotiaana tarhakaverin potkaistua sitä pahasti etupolveen eikä arvosteluihin ehditty. Onneksi tamma oli kuitenkin ehtinyt jättää kaksi huippuvarsaa.
LG Centerin hienoin edelleen elävä siitostamma on Maybe Miranda. Ennen LG Centeriin tuloaan se kilpaili ja asui kasvattajansa kanssa mm Ranskassa ja Saksassa. Kasvattaja saattoi taitavan, hieman rasavillin tamman lähes laatuarvosteluvalmiiksi, ja LG Centerin valmennuksessa ja omistuksessa se kilpaili uransa loppuun asti. Nyt Maybe Miranda on palkittu jo, ja toiminut ainoastaan siitostammana jo viisi vuotta pitäen sinä aikana vain yhden lomavuoden. Maybe Miranda on edelleen hyväkuntoinen ja virkeä vaikka lähestyykin eläkeikää.
Not Really eli lyhyen käyttöhevoselämän. Se oli energinen pikkuori, joka jaksoi tehdä pitkää päivää tilan töissä. Se ehti astua yhden tamman kuusivuotiaana, ja kahdeksanvuotiaana, parhaassa iässään, se jouduttiin lopettamaan sen sairastuttua todella pahaan pääntautiin. Not Really ei ollut kilpahevonen eikä poistunut koskaan kasvattajansa luota, mutta sen tunteneet myönsivät mielellään, että se oli erittäin taitava ori.
Sweet Lies sai astua nuorena orina kaksi tammaa ennen kuin se ruunattiin. Valakkana sen voimakas luonne muuttui miellyttävämmäksi ja siitä tuli saman tien parempi käyttöhevonen. Vaikka ori oli pieni, se oli voimakas ja kestävä. Se jaksoi tehdä viisipäiväistä työviikkoa tilansa henkilökunnan apuna.
Keskikokoinen Not You oli lemmikkihevonen. Se ei joutunut raskaaseen työhön eikä stressaavalle kilpakenttäkierrokselle. Joskus tamma osallistui paikallisiin pieniin estekisoihin, kävi nuoren emäntänsä kanssa vaelluksilla ja eli muutenkin normaalia rakkaan lemmikkihevosen elämää. Nuorena aikuisena se varsoi kerran, mutta oli sen verran väliinpitämätön äiti ettei sitä astutettu uudelleen. You loukkasi 18-vuotiaana jalkansa, ja vaikka jalka parani, sen selkä tuli kipeäksi. Tamma eli kuitenkin tyytyväisenä 24-vuotiaaksi asti koska emäntä ymmärsi keventää hevosellaan ratsastelua ja hoitaa vanhuuden vaivoja asianmukaisesti.
Maybe Madness kilpaili jonkun verran 5-9 -vuotiaana ja kilpailumäärään nähden sai monia sijoituksia. Kaksi varsaakin tamma sai, ja niistä tuli emäänsä parempia kilparatsuja. Maybe Madness kuitenkin katosi kokonaan julkisuudesta vähän ennen kuin täytti 10 vuotta. Perimätieto kertoo, että se eleli edelleen kasvattajallaan ja kuoli iältään yli kaksikymppisenä.
LG Alia pidettiin LG Centerissä sen verran tavanomaisena orina että se myytiin jo varsana pois. Ori kuitsenkin roikkui sinnikkäästi kilpakentillä, sille palkattiin loistavia valmentajia ja ratsastajia, ja niin se menestyi. Kun Ali oli 12-vuotiaana laatuarvostelupalkittu ja jo neljäntoista hienon varsan isä, LG Center olisi halunnut ostaa sen takaisin. Omistaja ei suostunut heti, mutta muutamien mutkien jälkeen LG Ali palasi kasvattajalleen melkein kymmenkertaista hintaa vastaan kuin millä se varsana myytiin pois. Ali on lähes kahdensadan varsan isä, ja niistä varsoista nelisenkymmentä on merkittäviä kilpa- ja jalostushevosia.
Maybe Starship oli LG Alin viimeisiä morsioita ja oria yli 15 vuotta nuorempi. Starship olikin nuori tamma kantaessaan ainoaa varsaansa eikä se osannut huolehtia tammavarsasta kunnolla. Toinen tamma adoptoi varsan, josta tuli aikuisena aivan loistava. Maybe Starhip sen sijaan laukkasi Saksaan kilpakentille vain vuoden varsan syntymän jälkeen ja tuli kuuluisaksi. Sen suurin saavutus on saksanmestaruushopea vuodelta 1976.

JÄLKELÄISET

01.01.-12 o. Maybe Rainy RR (i. Antique Rain)
21.10.-14 t. Maybe Maleficent RR (i: Primal Scream)

KILPAILUT

PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
25.12.-11Arcadia MorgansWRJ/Halter2/29
27.12.-11Arcadia MorgansWRJ/Barrel Race4/29
27.12.-11Arcadia MorgansWRJ/Keyhole Race1/18
31.12.-11Arcadia MorgansWRJ/Western Pleasure4/37
12.12.-11Chinet RanchWRJ/Western Riding1/41
14.12.-11Chinet RanchWRJ/Versatile Horse4/19
15.12.-11Chinet RanchWRJ/Reining3/42
15.12.-11Chinet RanchWRJ/Western Riding2/41
15.12.-11Chinet RanchWRJ/Versatile Horse5/25
18.12.-11Chinet RanchWRJ/Versatile Horse4/24
13.01.-12Bahie ArabiansWRJ/Western Trail3/26
14.01.-12Bahie ArabiansWRJ/Halter4/24
14.01.-12Bahie ArabiansWRJ/Western Riding5/25
28.02.-12ZurückWRJ/Reining1/32
28.02.-12ZurückWRJ/Western Pleasure2/25
29.02.-12ZurückWRJ/Halter4/21
01.03.-12ZurückWRJ/Halter3/21
01.03.-12ZurückWRJ/Reining2/27
01.03.-12ZurückWRJ/Western Riding2/25
03.03.-12ZurückWRJ/Versatile Horse3/10
03.03.-12ZurückWRJ/Western Pleasure4/20
26.03.-12ZurückWRJ/Halter5/27
26.03.-12ZurückWRJ/Western Riding4/37
27.03.-12ZurückWRJ/Western Trail2/42
28.03.-12Bremen ParkWRJ/Versatile Horse2/15
29.03.-12ZurückWRJ/Western Riding5/42
29.03.-12Bremen ParkWRJ/Reining1/31
29.03.-12Bremen ParkWRJ/Western Trail2/25
30.03.-12Bremen ParkWRJ/Reining4/31
30.03.-12Bremen ParkWRJ/Western Pleasure1/33
31.03.-12Bremen ParkWRJ/Halter4/29
31.03.-12Bremen ParkWRJ/Reining, WRJ-Cup5/34
31.03.-12Bremen ParkWRJ/Western Riding, WRJ-Cup3/39
01.04.-12Bremen ParkWRJ/Reining2/31
01.04.-12Bremen ParkWRJ/Versatile Horse2/13
01.04.-12Bremen ParkWRJ/Western Trail2/25
09.04.-12Bremen ParkWRJ/Western Riding4/26
09.04.-12Bremen ParkWRJ/Western Trail4/28
14.04.-12Bremen ParkWRJ/Versatile Horse4/17
15.04.-12Bremen ParkWRJ/Halter4/23
19.04.-12Kilva JKWRJ/Western Trail5/26
20.04.-12Kilva JKWRJ/Western Pleasure3/19
29.04.-12Al NajyaWRJ/Reining1/26
29.04.-12Al NajyaWRJ/Western Riding3/17
06.05.-12Al NajyaWRJ/Freestyle Reining4/27
12.05.-12Al NajyaWRJ/Halter2/27
20.05.-12Al NajyaWRJ/Western Trail3/29
31.05.-12MalibuWRJ/Reining, WRJ-Cup4/56
31.05.-12MalibuWRJ/Western Pleasure, WRJ-Cup3/44
12.06.-12Kilva JKWRJ/Western Pleasure3/22
13.06.-12Kilva JKWRJ/Western Horsemanship3/18
14.06.-12ZurückWRJ/Versatile Horse2/18
14.06.-12ZurückWRJ/Western Trail4/38
15.06.-12Kilva JKWRJ/Western Trail5/25
15.06.-12Kilva JKWRJ/Western Riding3/25
16.06.-12ZurückWRJ/Versatile Horse3/18
15.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Halter2/26
15.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Western Trail5/38
19.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Halter2/26
18.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Western Pleasure5/42
19.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Reining6/41
20.06.-12Arcadia MorgansWRJ/Reining1/41
22.06.-12Virtuaalitalli MustangWRJ/Western Riding1/12
22.06.-12Virtuaalitalli MustangWRJ/Western Pleasure2/11
03.07.-12ZurückWRJ/Western Pleasure3/22
03.07.-12ZurückWRJ/Western Trail2/24
04.07.-12ZurückWRJ/Versatile Horse1/15
05.07.-12ZurückWRJ/Versatile Horse1/15
23.09.-12Arcadia MorgansWRJ/Versatile Horse2/20
29.09.-12Thorn Inc.WRJ/Versatile Horse6/41
30.09.-12MaudireWRJ/Western Trail3/40
22.10.-12VMRWRJ/Western Pleasure2/24
22.02.-13Guards HingstarWRJ/Freestyle Reining4/18
22.02.-13Guards HingstarWRJ/Ranch Trail4/16
24.02.-13ZurückWRJ/Versatile Horse6/40
26.02.-13ZurückWRJ/Halter6/39
28.02.-13TakkuinenWRJ/Western Riding WRJ-Cup6/58
10.03.-13AkileyaWRJ/Versatile Horse1/10
24.03.-13TakkuinenWRJ/Western Trail4/26
31.03.-13TakkuinenWRJ/Versatile HorseWRJ-Cup4/46
31.03.-13TakkuinenWRJ/Western PleasureWRJ-Cup6/64
31.03.-13TakkuinenWRJ/Western TrailWRJ-Cup2/62

PÄIVÄKIRJA

Marraskuu 2014 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Jos ehdin, aion ilmoittaa Miran ensi kuun WRJ:n laatuarvosteluun. Painted Smoke on jo ilmoitettu, Embry menee myös jos ehtii rekisteröityä. Miran kanssa kaikki on kiinni siitä, ehdinkö tehdä sen kotisivut nettiin, ilman niitä kun ei saa ilmoittauduttua.
Mutta paperihommat sikseen, en ole nähnyt Miraa, todellista hevosta siis, ainakaan viikkoon. On rankkaa olla ilman sitä, kun on tottunut reissaamaan sen kanssa ympäri maailmaa. Mutta ainakin tiedän, että Mira on lasteni rakastavassa hoidossa kotona. Kun tamma oli kilpailemassa kanssani, heillä oli enemmän ikävä sitä kuin minulla nyt. Ja onhan kotona myös Leandro hoitamassa Miraa.
Alkukuusta soitettiin myös, voiko Mira poseerata valokuvissa jonkun ylioppilaskuvissa keväällä. Ihmeen varhain ovat liikkeellä, mutta ovat kuulemma nähneet hevosemme haassa ja heistä se on kaunis. Sanoin, että se sopii, mikäli valokuvaaja on toiminut ennen hevosten kanssa, ja mikäli kuvat voidaan ottaa Brisesin tilalla.
Syyskuu 2014 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Lapsemme, Aki ja Amber, oppivat tänään laittamaan pintelit. Mira-heppahan on joutunut nyt kuukauden päivät seisoskelemaan paikallaan, kun Aki ja Amber, ahkerat hevostytöt, ovat pyöritelleet pinteleitä sen jalkoihin harjoituksen vuoksi joka ilta. Miraa se ei ole haitannut, vaan se on tykännyt huomiosta.
Päivät Mira on tarhaillut. Sadekausi on meneillään, ja tamma viettääkin päivänsä tarhassa suurimmaksi osaksi puun alla tai katoksessa. Lapset käyvät sitä siellä taputtelemassa monesti päivän aikana.
Aamupäivisin Aki ja Amber ovat ratsastaneet Miralla vuorotellen. Minä olen ollut töissä, joten olen komentanut heidät käskemään jonkun henkilökunnasta aina vahtimaan, vaikka sitten tallimestarin. Lastenhoitaja heitä on yleensä vahtinut, mutta kuitenkin. En tiedä, kuinka paljon tytöt ovat kehittyneet, mutta hauskaa on kuulemma ollut, ja kuulemma Mira on maailman ihanin heppa.
Kesäkuu 2014 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Nyt se tapahtui. Amber on ratsastanut Miralla jo kauan, mutta alkukuusta Aki-tyttönenkin tuli sanomaan, että haluaa opetella ratsastamaan. Minä sanoin, ettei minulla ole aikaa opettaa, mutta Akin mielestä hän oppii kyllä itse, oppihan Amberkin. Sanoin, että Mira-hepalla sitten ainoastaan ratsastetaan, ja pyydetään ihan aina joku vahtimaan. Ja käytetään kypärää. Eikä tulla itkemään minulle, kun pudotaan selästä.
Koko kuukauden Aki onkin jaksanut pyöriä kentällä Miralla ratsastaen. Mira köpöttelee kiltisti käyntiä ja Aki kokeilee, mitä tapahtuu mistäkin nykäisystä ja pohjeavusta. Minä teen aina omia hommiani tallissa ja katselen sydän syrjälläni, kuinka Aki luistaa silloin tällöin Miran selästä alas. Mutta aina tyttö nousee seisomaan, ja aina kiipeää aidalta uudelleen Miran selkään.
Mira oli kyllä kunnollinen ostos aikoinaan. Sen tarkoitushan oli opettaa meidän Amber ratsastamaan, ja nyt Amber osaa, ja Akikin opettelee jo. Luulen, että Amberin on aika saada ihan oma poni, niin Aki voi saada Miran sen koko eläkeajaksi itselleen. Tytöt näyttävät kuitenkin tappelevan koko ajan siitä, kenen vuoro on ratsastaa
Toukokuu 2014 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Tyttäremme Amber on huikea ratsastaja. Hän on vielä lapsi, eikä häntä ole opettanut kukaan muu kuin hevosemme Mira, mutta hänessä on ainesta. Hänen pitäisi saada kunnon valmentaja. Mira puolestaan on oivallinen hevonen niin opettajana kuin lasten lemmikkinäkin. Se on osaava, säyseä, pitkäpinnainen ja pehmeäaskelinen.
Tänään katselin Amberin pyynnöstä vierestä, kun hän suoritti Miran kanssa itse keksimänsä western trail-radan. Se muistutti kovin Anan ratsastamia kilparatoja, joita olemme Amberin kanssa olleet katsomassa, kun Mira oli vielä kilpahevonen. Rata meni oikein hienosti, mutta hienointa oli Amberin innostus. Kun hänellä nyt on Mira, loistava vanha kilpahevonen ja opetusmestari, ehkä hänestä tulee äitinsä Anan veroinen kilparatsastaja joskus?
Maaliskuu 2014 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Kun lähdin uudelle kisamatkalle, Mira jäi kotiin. Tyttäremme Amber oli siitä iloinen - hänellä on ollut ihan mieletön ikävä hevostaan. Mutta nyt minä olen surullinen. Minulla on mieletön ikävä kilparatsuani.
Olen aikuinen ihminen ja tiesin, että lopulta näin käy. Mira oli niin uskomaton kilpuri, ettei sillä ole järkeä starttailla enää. Se on jo liian hyvä. Parasta mitä voin sille nyt tarjota, onkin jättää se kotiin opettamaan tyttäristämme, Akista ja Amberista kilparatsastajia. Harva tyttö saa noin nuorena ratsastaa Miran kaltaisella upealla tammalla.
Suunnittelen ehkä astuttavani Miran jossain vaiheessa. Siitä pitäisi saada useita varsoja. Samalla Leandro voi opettaa Akille ja Amberille varsoista yhtä ja toista. Tyttöjä eivät varsat kiinnosta, mutta ehkä oman hevosen varsa olisi eri asia?
Lokakuu 2013 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Olimme tyttäriemme Akin ja Amberin kanssa katsomassa Mira-hevosen ja vaimoni Anan kilpailuja. Kerrankin ratsukolla oli kilpailut niin lähellä, että kannatti lähteä katsomaan. Amber on jo kauan pyytänyt päästä mukaan, koska onhan Mira kuitenkin hänen hevosensa. Hänellä on sitä ikävä koko ajan.
Mira starttasi monessa lajissa, joista mistään en ymmärtänyt mitään. Hienon näköistä se oli. Ana on taitava ratsastaja, ja Mira on komea hevonen. Amber oli aivan innoissaan, etenkin kun hänen äitinsä Ana istutti hänet Miran selkään siksi aikaa, kun hän haki ratsuineen ansaitsemansa voittoruusukkeen. Mira alkaa olla kuuluisa, koska paikallislehtemme lisäksi pari muuta toimittajaa halusi kuvia ja haastattelun. Ana antoi Amberin olla kuvissa yksin hevosen kanssa ja ehdotti, että jutut tehtäisiinkin Anan sijaan Mirasta ja Amberista, joka oikeastaan kuitenkin on hevosen omistaja ja Brisesin tilan seuraava suuri kilparatsastaja. Amber oli niin iloinen, että oli pudota Miran selästä. Miraa koko touhu ei hetkauttanut, se oli vain onnellinen ollessaan Amberin luona.
Helmikuu 2013 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Lähdin tänään taas kisareissulle Miran kanssa. Jätimme taaksemme itkevän Amberin ja sadekauden viimeisiä hetkiä viettävän litimärän Soleilin kaupungin. Tältä kaudelta odotan paljon. Mira on melkein valmis jo varhaiseläkkeekke. Ei, ei suinkaan kuntonsa puolesta. Tamma voi hyvin. Tarkoitan sitä, että kohta se on voittanut niin paljon, ettei sillä ole järkeä enää kilpailla.
Mukanamme on Antique Rain, Japanese Monday ja Chauncey Ban RR. Tällä tiimillä on mukava lähteä, sillä jokainen hevonen on menestyjä. Yhtäkään keskinkertaista ei ole mukana tällä kertaa.
Ensimmäisenä suuntaamme eräisiin suuriin monipäiväisiin kisoihin. Osallistumme useaan lajiin. On ilo kilpailla monitaiturilla! Odotan, että Mira menestyy hyvin ja saa useita sijoituksia heti.
Lokakuu 2012 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Olemme virallisesti nyt kilparatsastaja ja kilparatsu. Hyvä minä ja hyvä Mira. En tiedä, onko tässä kuitenkaan niin suurta hurraamisen aihetta. Samalla, kun otin Miran mukaani kisareissulle toteuttamaan kykyjään, vein sen pois sen oikealta omistajalta, pieneltä tyttäreltämme Amberilta. On vähän paha mieli, vaikka Amber näyttääkin iloiselta aina silloin, kun mieheni Leandro tuo hänet katsomaan kilpailuitamme. Ja huh, minkä rakettistartin minä ja Mira otimmekaan kilpailuissamme! Saimme jo ensimmäisen sijoituksemme - ihan ensimmäisissä kisoissamme! Eikä se ollut mikään roskasijoitus, vaan saimme kakkossijan. Ykköseksi ei olisi ollut vielä mitään mahdollisuuksia. Luokan voittaja oli aivan huikea! Voi, jos pääsisimme joskus samalle tasolle. Mutta ehkä se tästä ajan kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti