lauantai 15. huhtikuuta 2017

Call Me Sarabi

Nimi:Call Me SarabiOmistaja:Oresama VRL-02753
Sukupuoli:TammaKasvattaja:Leo Colleen, evm
Rotu:PaintPainotus:Lännenratsastus
Säkäkorkeus:152cmMeriitit:WRJ-II
Syntynyt:01.01.-12 (24v)

Sarabi jouduttiin lopettamaan 24-vuotiaana 15.4.2017 huonoiksi kuluneiden hampaiden vuoksi.

KUVAGALLERIA

  
© Bob Langrish

LUONTEESTA


Mikä hevonen! Kun näin Sarabin sen kasvattajan pihassa hakiessani häneltä ostamaani Morning Memory -tammaa, tiesin, että minun on saatava myös Sarabi. Kasvattaja sanoi, ettei Sarabi ollut myynnissä, vaikka tarjosin siitä enemmän kuin minulla oli oikeastaan varaa. Sarabi jäi kasvattajalle ja minä ajoin toisen tammavarsan kanssa kotiin. Vasta Sarabin täytettyä kolme kuulin siitä taas. Kasvattaja tarjosi sitä puoliomistukseen, jos vastaisin ylläpidosta. Kulut ja tulot jaettaisiin tasan. Suostuin heti. Kaikki sujui hienosti, kunnes Sarabi täytti kuusi ja oli uransa huipulla: kasvattaja sairastui ja velkaantui. Hän päätti myydä minulle oman puoliskansa Sarabista sitä vastaan, että lupaisin hoitaa ja rakastaa ratsua ikuisesti. Lupasin. Kasvattaja käy yhä silloin tällöin katsomassa Sarabia, mutta nyt se on kokonaan Brisesin hevonen.
Sarabi on kultainen hevonen - niin väriltään kuin luonteeltaankin. Se rakastaa ihmisiään, erityisesti lapsia. Sen suosioon pääsee kuka tahansa muutamalla ystävällisellä sanalla ja taputtamalla tamman kullanväristä kaulaa. Ja kun Sarabia on moikannut ja antanut sen haistaa itseään, sujuvat hoitotoimenpiteet kuin itsestään. Prinsessamme antaa niin kovin kiltisti harjata ja satuloida. Kengitysseppää se tervehtii kuin vanhaa tuttua ja on kengityksenkin aikana rauhallinen. Eläinlääkäri puolestaan tuntee Sarabin ja tietää, että jos tamman antaa haistaa instrumentteja, se suhtautuu eläinlääkärinkin toimiin suopeasti. Kaikki aina lopulta kehuvat Sarabia: tämä vanha ja viisas hevonen todella tietää, miten pidetään seuraa vieraille! Sarabi ymmärtää olla kohteliaasti hiljaa kiireessä, mutta jos on aikaa, se juttelee sivistyneesti käyttämällä hiljaista ääntään ja etenkin hienovaraista elekieltään.
Brisesissä on aina tapeltu siitä, kuka saa ratsastaa Sarabilla milloinkin. Se on nimittäin mahtava käyttöhevonen isännän kanssa: ahkera, työteliäs, nöyrä, ketterä ja nopea. Isäntä sanoo, että Sarabi ei tottele ajatuksen voimalla, mutta tekee töitä aina kun siltä selkeästi pyytää jotain.
Emännän alaa oli puolestaan kisoihin treenaaminen, kun Sarabi vielä oli nuori kilpahevonen. Hän kehui tammaa samoilla sanoilla kuin isänsä. Sarabin kanssa on kuulemma miellyttävää harjoitella, koska tamma tekee oman osuutensa töistä ja jättää loput ratsastajan huoleksi. Se ei yritä korjata ratsastajansa virheitä, vaan tekee vain itse virheettömän suorituksen.
Omistajien lapset halusivat kukin Sarabin, koska se on kiltti, tasainen ja varmajalkainen hevonen. Eläköidyttyään Sarabi onkin ollut paljon lasten kanssa. Se ei pienistä säiky, eikä sitä harmita ollenkaan odotella takaisin selkään kiipeäviä, omaa typeryyttään satulasta pudonneita lapsia. Emäntää naurattaakin katsoa, kuinka Brisesin seitsenvuotias tytär kiipeää Sarabin selkään ja tuiskahtaa alas nostaessaan laukan, ja kuinka Sarabi aina pysähtyy saman tien, huokaisee syvään ja odottaa lasta hievahtamatta. Onhan Sarabilla isot ja pomppivat askeleet, mutta luonteensa puolesta se on maailman turvallisin hevonen.
Nuorena Sarabi myös kilpaili tynnyrinkierrossa, pole bendingissä ja keyhole racessa emännän kanssa. Se oli kaikki kautensa aikamoisessa voittoputkessa, ja eläköityi varhain. Sen käytös kilpailuissa oli niin rauhallista, että kilpauransa jälkeen viisas Sarabi kyyditsi Brisesin lapset voittoon heidän ensimmäisissä harjoituskilpailuissaan. Eivätkäkä lasten leikkimieliset kilpailut rajoittuneet vain pole bendingiin, keyhole raceen ja tynnyrinkiertoon, vaan Sarabi on kilpaillut harjoituskisoissa kiltisti ja mielellään - ja täysin harjoittelematta - myös esteitä, trailia, hankilaukkoja, suunnistusta ja ties mitä muuta.
Paitsi kilparatsu, lasten lemmikki ja käyttöhevonen, on Sarabi ollut nuorempana myös siitostamma. Brisesin lapset eivät tykänneet Sarabin siitostamman urasta lainkaan, koska aikuiset kielsivät jyrkästi menemästä tamman lähelle, kun sillä oli varsa. Sarabi, vaikka maailman kiltein tamma onkin, on nimittäin aina ollut tosi tarkka varsoistaan. Aikuisten se on antanut käsitellä pienokaisiaan, mutta sen naamalla on aina ollut ruma ilme. Lapset se on uhkaillut saman tien pois pikkuvarsojensa läheltä luimistelemalla ja näyttämällä hampaita niin julmasti, että Brisesin nuorimmainen itki nähdessään rakkaan Sarabinsa.

SUVUSTA

Rainfire
paint, 156cm, evm.
Royal Blood
paint, 157cm, evm.
Even Rats
paint, 156cm, evm.
Latino Cat
paint, 168cm, evm.
I See Monstas!
paint, 154cm, evm.
More Monsters
paint, 149cm, evm.
I Sea
paint, 161cm, evm.
Call Me Gryffindor
paint, 149cm, evm.
Gryffindor Golden Boy
paint, 148cm, evm.
Gryffindor
paint, 148cm, evm.
Nice Spirites
paint, 150cm, evm
Call Me Greta
paint, 152cm, evm.
Bandit
paint, 151cm, evm.
Call Me Grumpy
paint, 150cm, evm
Ruunikko tobiano Rainfire on kotoisin Soleilin kaupungista. Kilparatsun uransa aikana se kiersi Eurooppaa laajalti. Ori menestyi hienosti lännenratsastuksen vauhdikkaimmissa lajeissa, kuten keyhole racessa, koska onhan se luonteeltaan menevä ja reipas. 156 cm korkea Rainfire palasi Soleiliin siitosoriksi kilpauran jälkeen ja sai yhdeksän suloista varsaa.
157 cm korkea Royal Blood oli hieno ja tottelevainen ratsu, joka kilpaili monta kautta keyhole racessa ja barrel racingissa. Tämä hyväsukuinen rautiaankirjava hevonen oli kilpauransa jälkeen myös säästeliäästi siitoskäytössä ja sai kolme varsaa.
Kiltti mutta ujo I See Monstas! oli hyvästä ja menestyksekkäästi kilpailevasta suvusta polveutuva siitostamma. Itse "Mona" ei koskaan kilpaillut, mutta sai neljä hyvin menestynyttä varsaa. Tamma oli 154 cm korkea ruunikontobiano.
149 cm korkea Call Me Gryffindor oli eittämättä rohkea tamma. Se oli niin rohkea, ettei se kelvannut oikeisiin töihin lehmälaumaa ajamaan, koska sillä tuntui olevan surkea itsesuojeluvaisto. Tämä vaalea tamma oli kuitenkin erinomainen kilparatsu luonteensa vuoksi: kilpakentillä ei mitään pahaa voi oikeasti sattua, ja tämä tamma ei tosiaankaan pelännyt oudoimpienkaan tehtävien suorittamista.
Gryffindor Golden Boy eli Harry kilpaili jonkin verran pole bendingiä ja keyhole racea menestyen keskinkertaisesti. Rautiaankirjava Harry oli luonteeltaan todella kiltti ja ystävällinen, ja säkäkorkeudeltaan 148-senttinen. Harrylla on kaksi varsaa.
Call Me Gretasta ei ole paljoa tietoa jäljellä, sillä se on viettänyt koko elämänsä synnyintilallaan töissä. Se ei ole kilpaillut missään lajissa, ja varsojakin sillä on vain yksi. Tamman huhutaan olleen luonteeltaan hyvin rauhallinen ja tasainen. "Greta" on 152-senttinen ja melko kevytrakenteinen tamma.

JÄLKELÄISET

06.11.-14 t. Call Me Geisha RR (i. Seventh Samurai)

KILPAILUT

PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
14.01.-12Chinet RanchWRJ/Pole Bending3/20
15.01.-12Chinet RanchWRJ/Barrel Racing1/33
29.02.-12Bremen ParkWRJ/Keyhole Race, WRJ-Cup1/30
09.04.-12Bremen ParkWRJ/Halter4/23
09.04.-12Bremen ParkWRJ/Pole Bending4/24
11.04.-12Bremen ParkWRJ/Halter4/23
11.04.-12Bremen ParkWRJ/Keyhole Race3/17
13.04.-12Bremen ParkWRJ/Keyhole Race4/17
15.04.-12Bremen ParkWRJ/Barrel Racing3/24
15.04.-12Bremen ParkWRJ/Pole Bending3/24
20.04.-12Kilva JKWRJ/Barrel Racing2/21
01.07.-12ZurückWRJ/Halter2/22
01.07.-12ZurückWRJ/Pole Bending3/14
02.07.-12ZurückWRJ/Pole Bending3/14
03.07.-12ZurückWRJ/Halter2/22
03.07.-12ZurückWRJ/Keyhole Race4/16
04.07.-12ZurückWRJ/Barrel Racing1/23
12.02.-13JindabyneWRJ/Pole Bending1/34
13.02.-13KK BailadorWRJ/Keyhole Race4/29
14.02.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race1/32
14.02.-13KK BailadorWRJ/Barrel Racing2/29
15.02.-13KK BailadorWRJ/Keyhole Race5/29
28.02.-13TakkuinenWRJ/Barrel RacingWRJ-Cup4/33
03.03.-13JindabyneWRJ/Pole Bending5/37
03.03.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race2/25
05.03.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race1/25
06.03.-13JindabyneWRJ/Pole Bending5/36
06.03.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race2/25
07.03.-13JindabyneWRJ/Pole Bending1/37
07.03.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race4/25
23.03.-13TakkuinenWRJ/Halter Horsemanship2/28
23.03.-13ZurückWRJ/Pole Bending5/39
01.04.-13JindabyneWRJ/Barrel Racing5/57
03.04.-13JindabyneWRJ/Pole Bending2/55
04.04.-13JindabyneWRJ/Barrel Racing7/56
04.04.-13JindabyneWRJ/Keyhole Race3/55
05.04.-13JindabyneWRJ/Pole Bending1/55
16.09.-13ZurückWRJ/Halter3/51
16.09.-13ZurückWRJ/Pole Bending2/58
16.09.-13ZurückWRJ/Keyhole Race7/56
17.09.-13ZurückWRJ/Barrel Racing3/55
18.09.-13ZurückWRJ/Pole Bending2/58
10.03.-14ZurückWRJ/Keyhole Race3/48
11.03.-14ZurückWRJ/Barrel Racing6/48
13.03.-14ZurückWRJ/Pole Bending1/46
16.03.-14ZurückWRJ/Barrel Racing1/39
07.10.-14ZurückWRJ/Halter2/43
18.11.-14Incredible DottiesWRJ/Halter1/48
18.11.-14Incredible DottiesWRJ/Keyhole Race2/36
20.11.-14StableyardWRJ/Pole Bending2/60
24.11.-14ZurückWRJ/Pole Bending5/31
24.11.-14ZurückWRJ/Keyhole Race3/33
25.11.-14ZurückWRJ/Pole Bending4/31
02.12.-14StableyardWRJ/Halter Horsemanship3/63
03.12.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining5/68
04.12.-14StableyardWRJ/Barrel Racing5/63
04.12.-14StableyardWRJ/Pole Bending7/61
05.12.-14StableyardWRJ/Keyhole Race5/62
14.12.-14DelmenhorstWRJ/Halter6/60
15.12.-14ZurückWRJ/Pole Bending2/52
15.12.-14ZurückWRJ/Keyhole Race5/52
16.12.-14DelmenhorstWRJ/Barrel Racing5/60
05.01.-15Ascuns FarmWRJ/Barrel Racing3/60
08.01.-15Ascuns FarmWRJ/Barrel Racing4/60

PÄIVÄKIRJA

Helmikuu 2017 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Laatuarvostelu. Kuulostaa todella viralliselta. Brisesin hevosia on ennenkin laatuarvosteltu - moni WRJ:n arvostelussa ja ennen vanhaan osa YLA:ssa - mutta Sarabin tie on näyttänyt vievän muille urille. Tammani on ollut kisaeläkkeellä ties kuinka kauan, enkä ole ajatellutkaan laatuarvostelua. Leandro on halunnut pitää Sarabia töissä niin aktiivisesti, ettei sellaisille hömpötyksille ole ollut aikaa. Nyt kun Sarabi on virallisesti eläkkeellä ihan kaikesta ratsastuspuuhasta, tuli mieleeni, että jospa veisin sen katselemaan laatuarvostelumeininkiä. Katsotaan, koska ehdin antamaan sille kunnon suihkun, letittämään sen jouhet näteiksi ja keräämään sen paperit kasaan, jotta voin lastata sen autoon ja viedä kohti arvosteluja.
Tammikuu 2017 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Aika kuluu niin nopeasti! Siitä päivästä, kun Leandro jätti Sarabin eläkkeelle tilan töistä, on jo kokonainen vuosi. Nyt on 15.1., joten siitä, kun viimeisen kerran ratsastin Sarabilla kilpailuissa, on myös vuosi. Sarabin ainoan varsan, ihanan Geishan syntymästä on jo yli kaksi vuotta.
Ajan kulumista ei Sarabin olemuksessa huomaa muusta kuin harmaasta turvasta ja korvista. Ne olivat ennen valkoisen- ja kullankirjavat, mutta nyt valkoisenharmaa valloittaa koko ajan suuremman alan. Sarabin kunnosta ja olemuksesta ei huomaa, että se on miltei kolmikymppinen - sillä on terveet suorat jalat, hyvä voimakas selkä ja sen karva kiiltää edelleen. Silmätkin sillä ovat kirkkaat kuin Soleilin aurinko, ja luonne yhtä valloittava kuin nuoruuden päivinä.
Tammikuu 2016 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Tänään oli raskas päivä. Huhkimme pellolla hiki päässä - minä Sarabilla - tarkoituksenamme siirtää vuoden vanhat sonnivasikat laitumelta toiselle. Koko ajan joku niistä karkasi, ja yleensä minä ja Sarabi olimme se ratsukko, joka ajoi karkulaiset takaisin laumaan.
Kun pikkusonnit oli siirretty, ravasimme koko porukka kotiin vaihtamaan hevosia. Muut tammat joivat vettä silmät ummessa. Sarabi käänsi vesiautomaatille pyllypuolensa ja riiputti päätään. Annoin sen olla, koska minulla oli kiire.
Illalla piti soittaa eläinlääkäri, ja Sarabi joutui tiputukseen nestehukan takia. Kun siihen oli ajettu tarpeeksi nesteitä, se oli tunnin kuluttua aivan tavallinen itsensä. Halasin sen luotettavaa kaulaa, johon olin tukeutunut lukemattomina työpäivinä, ja päätin Sarabin jäävän tästä päivästä eteenpäin kokonaan eläkkeelle, onhan se jo yli kaksikymppinen. Sillä ei enää ratsastettaisi - ei edes huvin vuoksi, ei yhtään!
Syyskuu 2015 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Brisesin joka ainoa laidun tulvii, ja itse asiassa samoin tulvii koko Soleilin kaupunki. Syyssateet ovat tänä vuonna hirveät. Kahteen viikkoon tallilta ei ole päässyt edes pois, mutta myrsky näyttää laantuvan parissa päivässä.
Valitettavasti tulva ja myrsky tarkoittavat myös sitä, että hevoset ovat sisällä. Talli on rakennettu puiden suojaan mäen päälle, joten tulva ei ole kastellut sitä, eikä meidän taloammekaan. Hevoset sen sijaan ovat rikkoneet paikkoja, myös Sarabi. Vaikka se on kiltti, kaksi viikkoa pelkästään sisällä on silkkaa eläinrääkkäystä. Se on monena iltana melkein tullut karsinansa oven läpi joko säikyttyään puun kaatumisen ääntä tai jotain, tai silkasta turhautumisesta.
En syyttele itseäni tilanteesta. Sarabia ei vain voi viedä ulos: laitumella sen pitäisi uida jatkuvasti ja täällä mäellä tuuli veisi sen. Enhän minäkään pääse ulos. Olen kuitenkin yrittänyt järjestää Sarabille ja muille tekemistä. Olen kiskonut muutamista karsinoista väliseinät irti niin, että kilteimmät tammat saavat olla edes kaksistaan, ja niin Sarabikin on Morning Memoryn kanssa. Niiden karsinassa on myös kaikenlaisia ruoka-ansoja, esimerkiksi kova turnipsi köydessä katon rajassa. Sitä on hankala kaluta niin korkealta, mutta se on niin hyvää, että molemmat tammat jaksavat yrittää. Heinää on tarjolla ympäri vuorokauden, mutta olen vaihtanut heinäverkot niin tiheäverkkoisiin heinäkaukaloihin, että tarpeeksi syömisessä kuluu hevosilta koko päivä.
Mikään tekeminen ei kuitenkaan riitä, kun liikkumaan luotu eläin on seissyt kaksi viikkoa suorilla jaloilla sisällä. Toivotaan, että myrsky loppuu pian, Brisesin hevoset pääsevät ulos ja minä pääsen hakemaan lisää ruokaa, kun hätäsäilykkeillä ei ihmisen pitäisi kahta viikkoa elää.
Tammikuu 2015 - kirjoittanut Ana (Oresama)
Ascuns Farmilla oli alkukuusta kilpailut, jotka jäivät Sarabin viimeisiksi. Ajattelin kyllä ilmoittaa sen vielä kisoihin tavalliseen tapaan, mutta kun täytin lomakkeita, hiirikäteni vain pysähtyi. Sarabi on jo seitsemäntoista ja saavuttanut kaiken. Miksi kiusaisin vanhaa eläintä enää kilpailuilla? Vaikka tamma kuinka rakastaisi kilpailla, se rakastaisi aina enemmän viettää rauhallisia iltapäivähetkiä haassa muiden hevosten ympärillä. Se muuttaisi pihatolle ja pakenisi Soleilin aurinkoa metsäsaarekkeisiin ja katoksiin. Leandro veisi sen puolipäiväiseksi työntekijäksi pelloille, ja sitäkös Sarabi rakastaisi!
En koskaan klikannut lähetä-nappulaa ilmoittautumislomakkeessa. Klikkasin Tyhjennä lomake -nappulaa ja täytin Sarabin tietojen tilalle sen ainoan varsan tiedot.

Marraskuu 2014 - kirjoittanut Leandro (Oresama)
Soleilissa syyssateet ovat lopussa ja maa on märkää. Hevosille riittää heinää laitumella, joten siellähän kaviokkaamme ovat köllöttäneet ja syöpötelleet, myös Sarabi, joka on ollut tiineenä. Tänään ratsastin yhdellä talliin jätetyistä tammoista laiduntavia tammoja katsomaan, koska siellähän on jonkun käytävä joka päivä. Sarabi tuli minua portille vastaan rapsutusten toivossa - ja sillä oli mukanaan ainakin viikon ikäinen varsa!
Tallilla kuulustelin kaikki työntekijät: miksei kukaan ole ilmoittanut minulle varsan syntymästä? Pitääkö kaikki tehdä itse, hevosen rutiinitarkistuskin, jotta saa tiedon edes suurimmista mullistuksista?
Kukaan ei ollut nähnyt Sarabin varsaa aiemmin. Tamma oli pitänyt sitä piilossa metsäsaarekkeessa suojassa viimeisiltä sadekuuroilta. Viehkon varsan nimeksi päätettiin antaa Geisha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti