tiistai 23. toukokuuta 2017

Ame Amber

Nimi:Ame AmberOmistaja:Oresama VRL-02753
Sukupuoli:TammaKasvattaja:Eli Wilson, evm
Rotu:Paint horsePainotus:Lännenratsastus
Säkäkorkeus:165cmMeriitit:WRJ-II
Syntynyt:01.01.-11 (28v)

Ame Amber kuoli 24.5.2017 vanhuuteen. Tamma oli silloin 28-vuotias.

KUVAGALLERIA

  

© Mary Blisenssi

LUONTEESTA

Amber on kekseliäs hevonen, niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Yleensä tamman järjenjuoksusta on vain hyötyä. Se on esimerkiksi vallan loistava trail-ratsu ongelmanratkaisukykynsä johdosta. Se hoksaa pienistä avuista, mitä sen tulee tehdä, ja se rakastaa arkisten haasteiden parissa puurtamista. Amber on hallittavissa hyvin pienillä avuilla ja se on hyvin tottelevainen, joten se sopii hienosti myös western ridingiin. Tottuneena kilpahevosena sen suoritukset ovat yhtä hyviä kilpakentillä kuin kotonakin.
Joskus Amberin välkystä luonteenlaadusta on myös haittaa. Tamma on nimittäin varsinainen houdini. Mikään haka tai säppi ei pidä sitä karsinassaan tai haassaan, jos se todella haluaa ulos. Valvontakamerat ovat paljastaneet Amberin kerran jopa ensin vapauttaneen itsensä karsinasta, sitten ahmineen rehuhuoneessa itsensä täyteen, ja palanneen takaisin karsinaansa laittaen oven säppiin perässään.
Jos Amberille tarjoaa karsinaan tai hakaan mielekästä tekemistä, se pysyy kyllä vankilassaan. Sillä ei ole tarvetta karkailla huvikseen, mutta jotain mielenkiintoista havaitessaan se kyllä menee eikä meinaa.
Amber on hoidettaessa ihan mukava hevonen. Se seisoo paikallaan koko harjauksen ja varustamisen ajan. Se ei turhia heilu eikä häsellä. Vesiletku saa sen kuitenkin hurmioitumaan. Amber sekä rakastaa että pelkää vettä. Jalkoja suihkuteltaessa se väistelee suihkua osin kauhuissaan, osin riemastuneena. Hoitajan työtaakkaa lisää myös se, että Amber tykkää piehtaroida kaikkein ällöttävimmissä lutakoissa sadekauden aikaan.

SUVUSTA

Peace
paint, 164cm, evm.
Pieces
paint, 166cm, evm.
Peaches
paint, 166cm, evm.
Tiny Trombi
paint, 164cm, evm.
Heartless
paint, 161cm, evm.
Darkness
paint, 162cm, evm.
Heartwarmer
paint, 163cm, evm.
Ame Amanda
paint, 166cm, evm.
Horace
paint, 166cm, evm.
Lancelot
paint, 165cm, evm.
Harmony
paint, 166cm, evm
Ame Aurora
paint, 164cm, evm.
Prince
paint, 165cm, evm.
Ame Ariana
paint, 162cm, evm
Peace on komea, ruunikko overo ori. Ratsun rakenne oli sopusuhtainen ja käytöskin hyvää. Koska ori periytti näitä ominaisuuksia jälkeläisilleen, se oli suosittu siitosori melko vaatimattomasta suvustaan huolimatta. 164 cm korkea Peace saikin yhdeksäntoista varsaa ennen kuin menehtyi 27 vuoden iässä vanhuuteen.
Piecesistä suunniteltiin alun perin kilparatsua western ridingiin ja ehkä myös trailiin. Ori ei kuitenkaan ollut loistava lajeissa, joten se ruunattiin ja myytiin pois. Uudessa kodissa Pieces uudelleenkoulutettiin englantilaiseen tyyliin harrasteratsuksi, ja se menestyi jonkin verran estekisoissa. Luonteeltaan ruuna oli miellyttämishaluinen ja rauhallinen, ja rakennekin tällä ruunikolla 166 cm korkealla overolla oli kohdillaan. Pieces lopetettiin 25-vuotiaana, ja sen sukua jäi jatkamaan kaksi varsaa sen oriajoilta.
161 cm korkea Heartless oli taitava tynnyrinkiertäjä nuorena, ja menestyi suurissakin kilpailuissa. Rautiaan overon ura kuitenkin katkesi nivelsideongelmien vuoksi jo kahdeksanvuotiaana. Heartlessista tehtiin sitten siitostamma, ja se sai kuusi varsaa melko keskinkertaisista oreista. Varsoilleen Heartless periytti hyvää rakennettaan ja työteliästä, tarmokasta luonnettaan.
Ame Amanda toimi joitain vuosia kilpahevosena western ridingissa ja trailissa. Se menestyi melko hyvin. Omistajan kiinnostus kuitenkin lopahti, joten Amanda lopetti kilpailemisen kokonaan seitsemänvuotiaana. 12-vuotiaaksi käännyttyään tammaa alettiin kuitenkin näyttelyttää, ja näyttelyissä se pärjäsikin mukavasti. Olihan sillä hyvä, kevyehkö rakenne, lihasta oikeissa paikoissa, ja vieläpä kuuliainen luonne. 166 cm korkea rautias overo sai neljä varsaa elämänsä aikana. Se kuoli 16-vuotiaana synnyttäessään viimeistä varsaansa.
166 cm korkea rautias tobiano Horace eli vauhdikkaan kilparatsun elämän. Nuorena sen lajit olivat barrel racing ja pole bending, ja niitä kilpaillessaan se kasvatti mainetta ja päätyi suosituksi siitosoriksi. Vanhempana Horace palasi vielä ruunana kilpakentille, mutta ruunasta ei löytynyt samanlaista potkua enää, kuin orin päivillä Horacessa oli ollut. Kiltimpänä ja rauhallisempana ratsu alkoi harrastaa satunnaisesti western trailia. Yllättäen Horace oli siinä lajissa jopa parempi kuin tynnyrinkierrossa ja pole bendingissä.
Ame Aurora oli musta overo, jota käytettiin siitostammana lähinnä hyvän, pyöreän rakenteen ja kiltin luonteen vuoksi. Tamma ei ole koskaan kilpaillut ratsuna, mutta näyttelyissä se on sijoittunut hyvin, ja saanut muutaman sertinkin. 164 cm korkealla Auroralla on viisi varsaa, joista kolme on oriita.

JÄLKELÄISET

07.11.-14 t. Ame Astrid RR (i. Lost Forever)

KILPAILUT

PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
04.10.-14ZurückWRJ/Halter6/43
04.10.-14ZurückWRJ/Versatile Horse6/64
05.10.-14ZurückWRJ/Western Riding1/72
19.11.-14ZurückWRJ/Western Trail2/73
20.11.-14StableyardWRJ/Halter Horsemanship1/56
20.11.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining2/71
21.11.-14ZurückWRJ/Western Riding7/49
22.11.-14StableyardWRJ/Halter Horsemanship2/56
23.11.-14StableyardWRJ/Reining8/67
24.11.-14StableyardWRJ/Western Riding5/68
25.11.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining3/71
26.11.-14StableyardWRJ/Reining8/67
27.11.-14StableyardWRJ/Halter2/64
27.11.-14StableyardWRJ/Western Horsemanship8/66
05.12.-14StableyardWRJ/Western Pleasure3/69
06.12.-14StableyardWRJ/Western Pleasure8/69
06.12.-14StableyardWRJ/Western Horsemanship4/66
06.12.-14StableyardWRJ/Ranch Trail4/64
11.12.-14ZurückWRJ/Reining4/61
12.12.-14ZurückWRJ/Western Riding5/61
06.02.-15ZurückWRJ/Halter4/29
06.02.-15ZurückWRJ/Reining3/39
07.02.-15ZurückWRJ/Reining3/39
24.12.-15Goldoak FarmWRJ/Western Riding2/29
26.12.-15Goldoak FarmWRJ/Western Riding4/29
28.12.-15Goldoak FarmWRJ/Ranch Trail3/29
30.12.-15MustangWRJ/Western PleasureWRJ-Cup2/16
26.03.-17DelmenhorstWRJ/Reining8/77
26.03.-17DelmenhorstWRJ/Halter9/87
30.03.-17DelmenhorstWRJ/Reining3/77
11.04.-17ZurückWRJ/Western Trail4/66
12.04.-17ZurückWRJ/Western Trail3/66
17.04.-17ZurückWRJ/Western Trail8/66
18.04.-17ZurückWRJ/Western Trail6/66
19.04.-17ZurückWRJ/Western Trail7/66
20.04.-17ZurückWRJ/Western Trail1/66
23.04.-17ZurückWRJ/Western Trail4/66
02.05.-17ZurückWRJ/Western Trail5/46
03.05.-17ZurückWRJ/Western Trail4/46
04.05.-17ZurückWRJ/Western Trail6/46
04.05.-17ZurückWRJ/Western Trail3/46
05.05.-17ZurückWRJ/Western Trail6/46
06.05.-17ZurückWRJ/Western Trail2/46
07.05.-17ZurückWRJ/Western Trail5/46
08.05.-17ZurückWRJ/Western Trail4/46
09.05.-17ZurückWRJ/Western Trail6/46

PÄIVÄKIRJA

Helmikuu 2013
Kirjoittanut Leandro (Oresama)
Kun vaimoni Ana ratsastaa kilpaa, en ole yleensä katsomassa. Tässä kuussa olin kuitenkin mukana kilpareissuilla, ja satuin seuraamaan sivusilmällä erästä ratsukkoa. Tamma se huomioni herätti. Se ei ollut kauhean taitavan oloinen, mutta kaunis kuin mikä. En ollut ikinä nähnyt niin upeaa hevosta! Minun oli ihan pakko kysäistä erään kisapäivän päätteeksi ratsastajalta, kenelle tuo hevonen kuului, ja mistä se oli tullut. Mietin, olisikohan hevosella sisaruksia, jotka olivat yhtä kauniita ja pitkäjalkaisia. Tuollaisen haluaisin vielä meille Brisesiinkin!
Ratsastaja vastasi hevosen olevan hänen isänsä, ja itse asiassa myytävänä. Sen nimi on Ame Amber. Ratsastajan isän nimi on Eli Wilson, ja tälle Eli Wilsonille otin saman tien puhelun.
Seuraavana aamuna Wilson oli lähettänyt tyttärelleen valtakirjan, jolla hän sai myydä Ame Amberin minulle kahdesta ja puolesta tuhannesta eurosta. Allekirjoitimme kauppakirjat heti. Maailman kaunein Ame Amber lähti minun mukaani, ja ratsastaja palasi kotiin kesken kilpakautensa.
Marraskuu 2014
Kirjoittanut Leandro (Oresama)
Amberille on syntynyt tyttövauva! Hurraa! Tamma päätti punnertaa lapsosensa ulos salaa keskellä yötä. Ajattelin, ettei Amber vielä varso, se kun oli niin rauhallinen illalla. Päätin siis mennä sisään nukkumaan. Aamulla karsinasta löytyikin sitten iloinen yllätys. Terve, kaunis tyttö!
Tamma ja varsa ovat saaneet lomailla kahdestaan haassa. Pian niiden on kuitenkin aika siirtyä muiden tammojen mukaan, sillä meillä ei ole ylimääräisiä hakoja juuri nyt tällä hevosmäärällä. Uskon, että muiden kanssa tarhailu sujuu hyvin. Varsa on utelias ja rohkea. Amber puolestaan ei hyysää sitä liikaa, vaan antaa sen tutkia maailmaa. Ensimmäiset vieraatkin ovat käyneet pienokaista katsomassa, ja Amber on antanut taputtaa tyttöään kaikessa rauhassa.
Pienokaisen nimeksi on muuten päätetty Ame Astrid. Tottakai Amberin varsa on nimettävä emän mukaan. Ei Amberin kaltaisia kaunottaria ole montaa!
Syyskuu 2015
Kirjoittanut Ana (Oresama)
TYLSää. Sairaan tylsää. Ihan tyhmää. Leandro on sitä mieltä, että en saa kilpailla Amberilla loppuvuonnakaan muutamaa hassua luokkaa enempää. Amber on ihan mahtava ratsu, mutta Leandro on ihan pyllystä. Hän säästelee tammaa, koska se on hänen mielestään niin KAUNIS. Amberilla ei tee mitään kotonakaan, koska Leandro ei malta laittaa sitä töihin. Sen jalka voi vaikka murtua ja se joudutaan lopettamaan, Leandro hokee, eikä anna kenenkään ratsastaa Amberilla. Minusta hyysääminen on turhaa: antaisi hevosen elää! Ja minun voittaa sillä vielä pari luokkaa! Ja onhan Leandrolla jo Ame Astrid, joka on hänen mukaansa yhtä upea ja kaunis kuin Amber.
Aion murjottaa kunnes saan kilpailla Amberilla. Se on aivan liian taitava hevonen tallissa seisotettavaksi. Ja Leandro on ihan tyhmä Amberin suhteen. Yleensä hän tekee viisaita päätöksiä hevosten asioista, mutta Amber on jonkinlainen poikkeus. Tamma saa mieheni pään pyörälle vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen!
Syyskuu 2016
Kirjoittanut Ana (Oresama)
Brisesissä kävi toimittajia kuvaamassa hevosia ja haastattelemassa minua kisoista. Olisin halunnut olla kuvauksissa mahtavan Chauncey Banin kanssa, mutta valokuvaajalle se ei sopinut. Hän halusi kuviin Amberin, koska Amber on hänen mielestä kauniinpi. No onhan se: se on tosi näyttävä ja kiiltävä tamma. Leandro puunaa sitä koko ajan, ja sillä on hyvät geenit. Annoin siis ottaa kuvia Amberista haassa, ja sen jälkeen minusta ja Amberista.
Sitten haastattelija halusi liittää juttunsa tiukemmin juuri Amberiin. Aihe olin minä kilpailijana, enkä minä ole päässyt juuri ollenkaan Amberilla kisaamaan. Vaikka toimittaja koetti minulta kuinka nyhtää tietoja Amberista, en osannut sanoa oikeastaan mitään. Tamma on ollut meillä vuosikaudet, enkä tunne sitä lainkaan! Se on Leandron. En ole koskaan edes harjannut Amberia, koska Leandro haluaa itse tehdä kaiken sen kanssa.
Kehotin toimittajaa kysymään Amberista mieheltäni. Se ei kuulemma sopinut juttuun. Valokuvat jouduttiin ottamaan uudelleen, tällä kertaa rakkaan Chauncey Banin kanssa.

Maaliskuu 2017
Kirjoittanut Ana (Oresama)
VIHDOIN! Sain luvan Leandrolta kilpailla kokeeksi pari luokkaa hänen hevosellaan Amberilla. Tottakai kisat menivät loistavasti Delmenhorstissa, tuttu paikkahan se minulle on. Ja Amber on paitsi kaunis, myös loistoratsu. Leandron oli vihdoinkin pakko myöntää, että Amber kuuluu kisaradoille.
Aloin ilmoittaa Amberia kisoihin hullun lailla, kaikkiin trail-luokkiin. Tamma ei ole enää parhaassa kisaiässään, vaan aika vanha, mutta kyllä me voimme vieläkin pärjätä. Vähän vain ottaa pattiin, kun Leandro pihtasi hevosta. Se olisi ollut vielä paljon taitavampi kymmenen vuotta nuorempana, jos olisin saanut aikaa harjoitella sen kanssa. Asiat ovat kuitenkin niin kuin ovat, ja Amber on jo aika arvokkaassa iässä.
Leandro ei ole muuten ikinä ollut kauhean kiinnostunut kilpailemisesta. Silti hän on nyt tulossa joka ainoaan Amberin kisaan. Hän muka haluaa katsella. Pyh! Vahtia hän haluaa. Hän vahtii, ettei mitään pahaa satu hänen silmäterälleen, pikku Amberille! Eikä mitään satukaan: olen taitava ratsastaja, ja pidän kyllä Amberista huolen niin kuin muistakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti