tiistai 23. toukokuuta 2017

Royal Romanov

Nimi:Royal RomanovOmistaja:Oresama VRL-02753
Sukupuoli:TammaKasvattaja:Every Blue Nature Ranch, evm
Rotu:PaintPainotus:Lännenratsastus
Säkäkorkeus:156cmMeriitit:WRJ-II
Syntynyt:01.01.-14 (20v)

Royal Romanov lopetettiin 20-vuotiaana 24.5.2017 loukkaantumisen vuoksi.

KUVAGALLERIA

  

© Pamela

LUONTEESTA

Royal Romanov tuotiin Brisesiin lähinnä kilparatsuksi. Tamma kokeili aluksi montaa lajia: barrel racingia, keyhole racea ja pole bendingiä. 2015 Nomi kuitenkin loukkaantui, ja sen kuntoutus kesti kauan. Kun tammaa valmennettiin alusta uudelleen kisakuntoon, huomattiin sen palava kiinnostus nimen omaan pole bendingiä kohtaan. Näin Nomi löysi oman lajinsa, ja sai kilpailla sitä vielä viimeisen kisakautensa. Nomi eläköityi toukokuussa 2017 ja viettää nyt rauhallista elämää Brisesissä.
Nomi on välkky ja fiksu tamma. Se jaksaa seistä harjauksen aikana paikallaan, kunhan sillä on jotain katseltavaa tai puuhattavaa. Ellei ole, tamma alkaa aluksi huokailla, sitten kuopia ja lopulta askeltaa paikallaan turhautuneena. Nomi kuitenkin tunnetaan hyvin Brisesissä ja sille osataan jo järjestää puuhaksi vaikka heinäkasa tai hoitaa se paikassa, jossa se näkee vaikka muita hevosia tai ihmisiä puuhissaan. Kun Nomi viihtyy, on satuloiminen ja suitsintakin helppoa. Kuolaimet tamma poimii huomaamattaan kuin elokuvaa katsova isäntänsä, joka siirtää popcornin huomaamattaan suuhun. Satulan laittamista se ei edes huomaa.
Nomi on etupäässä kilpatamma. Se rakastaa pole bendingiä, ja kun se oikein innostuu laukkaamaan, siinä on toden totta pitelemistä, jotta sen saisi rauhoittumaan taas. Tynnyrinkiertokin on tammasta mukavaa, mutta siinä se ei samalla tavalla kuumu. Nomin hermot eivät riitä western trailin kaltaiseen hitaaseen toimintaan kauaa kerrallaan, vaikka lyhyitä aikoja se jaksaakin keskittyä hienosti.
Vaikka Nomi lähinnä kilpailee, on se oikeisiinkin töihin joutunut pellolle. Vaikka tamma on paint, sillä näyttää olevan jonkinlainen esiasteellinen karjavaisto, ja se osaa paimentaa vasikoita. Nomi ei pärjäisi oikeille karjahevosille, mutta Brisesin hevosista se on paras paimen. Tamma on maastovarma ja totteleva ratsu kentän ulkopuolella.

SUVUSTA

Russian Style
paint, 156cm, evm.
Korean Style
paint, 154cm, evm.
Southeast
paint, 153cm, evm.
Obelia
paint, 161cm, evm.
Hammurab
paint, 158cm, evm.
Harambe
paint, 163cm, evm.
Selvilla
paint, 155cm, evm.
Royal Lady
paint, 154cm, evm.
Sir Rowland
paint, 156cm, evm.
Mister Myster
paint, 153cm, evm.
Rhonda
paint, 160cm, evm
Royal Princess
paint, 154cm, evm.
King To Be
paint, 150cm, evm.
Royal Legend
paint, 160cm, evm
Russian Style oli 156-senttinen rautias tobiano, joka kilpaili pole bendingissä ja barrel racessa. Luonteeltaan ori oli menevä ja vauhdikas. Russian Style ehti saada kaksi tammavarsaa ennen kuin se oli vasta 10-vuotiaana lopetettava jatkuvien polviongelmien vuoksi.
Korean Style toimi kilparatsuna. Se kilpaili monta kautta, mutta vain muutaman luokan yhdessä kaudessa. Sen laji oli barrel racing, mutta se harrasti huvin vuoksi myös western trailia olematta siinä kuitenkaan ikinä mikään huippu. Kiltti Korean Style sai kolme varsaa elinaikanaan. Ori oli 154cm korkea ja ruunikko tobiano.
Rautiaankirjava tobiano Hammurab sai miehekkään nimen, koska se oli jo varsasta asti se, joka päätti, miten sen hevoslaumassa toimitaan. Tamma oli ammatiltaan jalostushevonen, ja se sai kuusi varsaa. Hevonen oli 158 cm korkea.
154 cm korkea Royal Lady kilpaili melko maltillisesti pole bendingissä. Vaikka tamma ei monissa kilpailuissa käynyt, sen sijoitusprosentti oli 90, joten taitoa kyllä oli. Kun Royal Lady ei kilpaillut, se toimi harrasteratsuna lähinnä maastoilussa. Tämän tamman kiltti mutta virkeä luonne mahdollisti hyvin. Rautias tobiano sai yhden varsankin elämänsä aikana korkeassa iässä.
Sir Rowland oli ykköspalkinnolla kantakirjattu kaunis, erittäin sopusuhtainen mustankirjava tobiano, jonka säkäkorkeus oli 156 cm. Kilparatsusuvustaan huolimatta Sir Rowland ei itse kilpaillut. Kiltin orin menestyksestä kertoo kuitenkin näyttelyistä kerätty arvonimilitannia. Orilla on kuusi jälkeläistä, jotka se sai eläköidyttyään näyttelyharrastuksestaan.
Royal Princess oli hyväsukuinen, nätti siitostamma, joka periytti varsoilleen hyvää rakennetta ja luonnetta. Tamma sai kuusi varsaa, joista neljä on tammoja ja kolme oriita. Princess on suvultaan tynnyrinkiertäjä, mutta ei ole itse koskaan kilpaillut, eikä kunnolla koulutettu ratsuksi. Luonteeltaan tämä 154 cm korkea rautias tobiano oli hyvin rauhallinen ja seesteinen.

JÄLKELÄISET

07.11.-14 o. Royal Rurik RR (i. Lonesome Hero)

KILPAILUT

PäivämääräJärjestäjäLuokkaSijoitus
01.10.-14ZurückWRJ/Halter1/43
23.11.-14ZurückWRJ/Pole Bending4/41
25.11.-14ZurückWRJ/Barrel Racing4/35
30.11.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining5/68
02.12.-14StableyardWRJ/Pole Bending1/61
03.12.-14StableyardWRJ/Freestyle Reining7/68
03.12.-14StableyardWRJ/Keyhole Race2/62
15.12.-14ZurückWRJ/Barrel Racing1/52
30.01.-15ZurückWRJ/Pole Bending2/52
19.09.-15ZurückWRJ/Keyhole Race3/11
20.09.-15ZurückWRJ/Barrel Racing2/23
20.09.-15ZurückWRJ/Barrel Racing1/13
20.09.-15ZurückWRJ/Pole Bending4/22
20.09.-15ZurückWRJ/Pole Bending3/12
20.09.-15ZurückWRJ/Keyhole Race1/11
02.10.-15NaukaisuWRJ/Pole Bending1/44
04.10.-15NaukaisuWRJ/Keyhole Race5/38
02.12.-15Rebel RanchWRJ/Pole Bending2/33
02.12.-15Rebel RanchWRJ/Keyhole Race5/33
03.12.-15Rebel RanchWRJ/Pole Bending5/38
24.12.-15Goldoak FarmWRJ/Barrel Racing1/29
25.12.-15Goldoak FarmWRJ/Barrel Racing3/29
25.12.-15Goldoak FarmWRJ/Pole Bending5/29
30.12.-15Virtuaalitalli MustangWRJ/Barrel RacingWRJ-Cup3/18
30.12.-15Virtuaalitalli MustangWRJ/Keyhole RaceWRJ-Cup1/16
11.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/38
13.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending2/41
13.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending5/38
13.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/37
14.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/41
15.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/41
16.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/38
16.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/37
16.03.-17RicochetWRJ/Pole Bending3/30
17.03.-17RicochetWRJ/Pole Bending1/30
17.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending5/39
20.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending5/38
20.03.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/41
20.03.-17RicochetWRJ/Keyhole Race3/30
28.03.-17DelmenhorstWRJ/Barrel Racing9/86
29.03.-17DelmenhorstWRJ/Halter8/87
01.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
01.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
01.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
03.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
04.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
05.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
06.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
06.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
07.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending2/22
07.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending2/22
07.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
08.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
09.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
10.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
11.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
13.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
14.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
14.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
14.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
15.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
15.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
16.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
16.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
16.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
17.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending2/22
17.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
17.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
18.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending1/22
18.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
18.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending4/22
19.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
20.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending3/22
20.04.-17ZurückWRJ/Pole Bending2/22

PÄIVÄKIRJA

Joulukuu 2015
Kirjoittanut Ana (Oresama)
Nyt on joulukuun viimeisen päivän yö, ja onneksi Soleilin kaupungissa ei ole tapana ampua raketteja, sillä päivä on ollut muutenkin hirveä. Olin Nomin kanssa WRJ-cupissa. Barrel racing ja keyhole race menivät hienosti, sijoitukset tuli, mutta sitten oli pole bendingin vuoro. Laukkasimme tikkurataa niin kuin miljoona kertaa aikaisemmin. Ehdin havaita kevyen naps-äänen, ihan kuin kavioon napsahtavan kiven, ja seuraavaksi minä olin maassa kentän aidan vierellä ja Nomi kyljellään parin metrin päässä. Se pyristeli hurjana pystyyn, enkä jäänyt tunnustelemaan omia kolotuksiani kun kiisin nappaamaan sen ohjat maasta.
Nomilla kävi eläinlääkäri, ja tuomio oli pahasti niksahtanut nivel takajalassa: karsinalepoa aluksi pari viikkoa, ja katsotaan sitten uudelleen. Pakkasin ontuvan hevoseni kuljetuskoppiin. Miksei mikään voi ikinä mennä hyvin?
Tammikuu 2016
Kirjoittanut Ana (Oresama)
Namo on ollut alkukuun jumissa sisällä kuumassa karsinassa, ja arvatkaa vain, kuinka vihainen se on ollut! Normaalisti niin kiltti tamma alkoi jo parin päivän päästä suorastaan hyökkiä päälle, kun sille toi ruokia. Viikon seisottuaan se jo heittäytyi karsinan kaltereita varten uhkailemaan, kun ohitse käveli. Ja niin kuin minä olen sille yrittänyt tekemistä kehittää sairasajaksi!
Nyt Namo on päässyt toipilashakaan. Se ei ole paljoa karsinaa suurempi, mutta tamma on heti rauhoittunut. Se viettää päivänsä katselemalla tallin menoa, ja onhan sillä hyvä tiirailupaikka! Toipilashaka rajattiin nimittäin kaikkein näkyvimmälle paikalle, tallipihan rauhattomimpaan hakaan, jotta joku voisi pitää Namoa silmällä ja sillä olisi koko ajan jotain katselemista.
Maaliskuu 2015
Kirjoittanut Ana (Oresama)
Namo on tällä hetkellä varovaisessa liikutuksessa. Se saa joka päivä kaksi liikunta-annosta. Aamupäivällä sen kanssa kävellään tallin ympäri, jotta se olisi vetreä iltapäivällä ja jaksaisi lähteä riimulenkille maastoon. Maastossa sen jalka joutuu kunnolla töihin, koska maa on tosi epätasaista. 
Ratsastaa tammalla ei vielä voi, eikä se saa ravailla. Siksi Brisesin henkilökunnasta kukaan ei haluaisi viedä Namoa lenkille: siinä menee tuhottomasti aikaa, se on aika tylsää, eikä tammaa voi edes kävelyttää nopeasti jonkin toisen hevosen selästä käsin taluttaen. Minähän sitä olen eniten joutunut lenkittämään, koska minun hevoseni se on.
Toivottavasti Namo paranee pian. En enää jaksaisi olla sen lapsenvahtina.

Kesäkuu 2015
Kirjoittanut Ana (Oresama)
Namon ratsastusharjoitukset on aloitettu. Edelleen tamma liikkuu melko kevyesti. Nyt se menee aamupäivällä käyntiä ja ihan vähän ravia ratsastuksessa kentällä. Iltapäivisin on edelleen luvassa koko Brisesin henkilökunnan inhoama tylsä riimulenkki. Nykyään Namoa ei onneksi tarvitse jäädä odottelemaan lenkillä, sillä se osaa ja jaksaa jo kävellä ihan reippaasti kaikenlaisilla poluilla.
Olen ottanut tavakseni lainata naapurin koiria aina Namoa viedessäni. Tamma ei koirista välitä, ja saan samalla tehtyä päivän hyvän työn viedessäni koirat lenkille. Naapurin mummo ei niiden kanssa jaksaisi kamalasti lenkkeillä, vaikka yrittääkin kyllä koiriaan viedä. Apu siis on tarpeen. Namo oli aluksi koirista ystävällisen kiinnostunut, mutta nyt ne ovat sille ihan sama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti